Sitä sun tätä, hassuja huomioita kaikenlaisista asioista

Viime viikolla kävimme kavereiden kanssa Montevideossa käsityöläisEXPOssa??? Näyttely oli erittäin hieno mutta nyt aion hieman valaista matkustutapaa sinne. Voisi siis kuvitella, että linja-automatkailu on seikkailu kun ottaa huomioon kaiken muun liikenteen ja autojen kunnon. Mutta niin kuin useasti mulle näyttää käyvän täällä - kaikki onkin viimeisen päälle nykyaikaista.

Montevidion bussiauto oli nykyaikainen, jopa hienonpi kuin meidän uusimmat bussimme. Jo linja-autoasemalle meitä oli opastamassa bussin sisälle kaksi herrasmiestä. Liikkeelle lähdettyämme sain palata takaisin Suomen 70-luvulle, sillä autossa oli ihka elävä rahastaja. Tosin häneltä puuttui se RAHASTAJAN LAUKKU, joka suomalaisilla rahastajilla aikoinaan oli. Rahastajan ja kuskin lisäksi autossa matkusti vielä kolmas henkilö, jonka työtehtävistä en päässyt selville. Ainut homma minkä näin hänen suorittavan oli meidän "mummojen" auttaminen kädestä pitäen autosta ulos.

Hassu huomio matkan varrelta oli myös se, että auto oli TUPATEN täynnä matkustajia. Aloitimme matkan klo 13.00 ja matka kesti n. 2½ tuntia. Ensimmäinen asia minkä paikalliset tekivät oli vetää verhot ikkunan eteen ja käydä siestalle. (Penkit muuten kääntyivät melkein makuuasentoon.) Täytyy kyllä myöntää, että hyvin olen oppinut tavoille, koska tein saman tempun itsekin. Vain "jotkut" suomalaiset pari penkkiriviä aikaisemmin jaksoivat nauraa ja pölöttää :) .

Takaisin palasimme puolen yön aikoihin. Eli auto starttasi yhdeksältä Montevideosta. Me maalaiset tietenkin eksyimme vakiovuoroon ja taas tuli uusia kokemuksia. En muista ikinä Suomessa olleeni arkipäivänä, yöllä niin täydessä linja-autossa. Bussin seinällä oli tieto, että bussiin mahtuu 42 istumaan ja 19 seisomaan. Seisomapaikkoja ei kuitenkaan tarvinnut kauaa käyttää sillä porukka autossa vaihtui varsin tiheään. Se siinä olikin kummallista. Auto pysähteli jokaisella bensa-asemalla, kahvilan lieppeillä, jopa liikenneympyrässä. Ja jokaisessa pysähdyspaikassa porukkaa lähti ja tuli vielä enemmän lisää (keskellä yötä, kello oli siis 22-23.30).

Monesti ihmetyttää, varsinkin palveluammateista löytyvä ihmismassa. Niin kuin nyt linja-auton henkilökuntakin. Samoin kaupoissa on varmasti enemmän myyjiä kuin ostoksilla olevia. Bensa-asemalla seisoo rivissä henkilöitä valmiina täyttämään autosi tankin tai hedelmätiskillä toinen myyjä ottaa haluamasi hedelmät vastaan ja toinen punnitsee ne. MUTTA! Voi sitä palvelun hitautta, joskus jopa haluttomuutta paneutua asioihin. Yrittäminen ei todellakaan täällä ole päivän sana. Suomalaisilla menee hermo jo kassajonossa koska se liikkuu niin hitaasti. Tai siinä, että ensin löydät ostettavan tavaran, annat sen myyjälle, joka merkitsee siihen oman merkkinsä tai kirjoittaa laskun ja vasta sitten menet kassalle (myyjän sinne kiikuttuman tavaran kanssa) maksamaan ostoksen. Olen joskus ("rautakaupassa") jopa törmännyt siihen, että kassajonoonkin pitää ottaa jonotuslappu.

Entäs kun haluat ostaa jonkun palvelun esim. varata matkan, varata hotellihuoneen tai varata ruokailun suuremmalle porukalle. Se, että löydät PAIKAN, josta ko. palveluja voi kysellä on jo työn takana. Jos kyse on esim. matkan tai hotellin varaamisesta ja turistitoimistolla ei ole sitä myynnissä??, siihen lupaa???, tai tietoa??? tms. niin helpoin tapa on ilmoittaa ettei sitä tuotetta ole saatavilla kuin yrittää etsiä ja esitellä muita vaihtoehtoja. Monesti kummastuttaa, että paikalliset eivät tosiaankaan halua MYYDÄ tuotteita tai palveluja. Helpoimmin saa homman hoitumaan kun menee itse nettiin ja varaa/ostaa (ei onnistu tavaroilla)  haluamansa asian. Sama juttu ravintoloiden tai kahviloiden kanssa. Meny on todella pitkä mutta jos tilaat niin puoleen ehdotuksistasi tulee vastaus, että "sitä tuotetta ei tänään ole". Loppujen lopuksi löytyy vain yksi vaihtoehto, jonka voit saada. Vaate- kenkäkaupoissa on vain yksi-kaksi tuotetta samaa. Ja tietysti ei taatusti sinun kokoasia tai sitä väriä mitä haluat. Ja jos et osta sitä heti kun sen näet sitä ei enää tunnin päästä ole.

Viime viikolla postittaessani postikortteja törmäsin outoon juttuun. No, ensiksikin postihan oli työn ja tuskan takana löytää. Se oli piilotettu tavalliseen asuinrakennukseen ja ikinä ovea aukaistessa ei olisi olettanut sen löytyvän sieltä. Tosin posti oli vanhanaikainen, eikä nykyajasta tietoakaan. Paketteja lähetettäessä ne punnitaan vanhalla vaa'alla ja takakanteen pitää laittaa isolla oma nimikirjoitus. Mutta siis viime viikolla menin postittamaan joulukortteja. Oven avatessani törmäsin poliisiin ja valtavaan ihmismäärään, joka jonotti kahdelle kassalle. Se pakkettien lähetyspaikka oli tyhjä joten istuin rauhassa etsimään kassistani kirjekuoria kun poliisi koputtaa olkapäälleni ja selostaa jotain. Enhän minä tietenkään ymmärtänyt mitään. No, selvisi, että hän halusi minun ottavan hatun pois päästäni. Valtion virastoissa ei saa kuulemma pitää hattua, koska se vaikeuttaa tunnistamista jos vaikka aion ryöstää paikan. Minä tietysti pelästyin poliisia kun juuri edellisenä päivänä olin nähnyt kolme hampaisiin asti konepistooleilla (ehkä) varustautunutta poliisia. Vartioivat ilmeisesti pankin rahankuljetusta mutta minä vaihdoin nopeasti kadun toiselle puolelle. Siinä vaiheessa kun postin poliisi koputti olkapäällä tuli mieleen ne aseistetut miehet edellliseltä päivältä.

Vielä muutama juttu elämänmenostä täällä. En vieläkään ole tottunut siihen, että kaupat ovat kiinni 3-4 tuntia keskellä päivää. Aika usein lähden vieläkin kylille kävelemään väärään aikaan. Kerran väärään aikaan liikkeellä ollessani olisi tehnyt kauheasti mieli ottaa valokuva todistusaineistoksi paikallisesta siestasta. Ramplan tien varrella puretaan yhtä taloa. Noin yhden maissa kävelin siitä ohi. Ja näin, että kaivurikuski makasi oikosenaan työkoneensa kopissa ja kuormuri kuski oli peittänyt tuulilasin verholla ja sivuikkunasta näkyivät jalat retkottavan ulos. Ukot olivat ansaitulla siestalla (30 asteen helteessä). Toinen asia johon en todellakaan varmama totu on päivällisen syöminen ilta yhdeksän aikaan. Suurin osa ravintoloista aukeaa siestan jälkeen vasta klo 20.00 . Toki ymmärtäähän sen, että 30 asteen kuumuudessa ruoka ei maistu, hommat eivät suju nopsaan tai että keskellä päivää väsyttää. Täällä kaikki tehdään illalla. Ihan tavallista on nähdä jalkapallojoukkue pelaamassa pelikentällä klo 24 yöllä.

MATE, uruguaylaisten kansallisjuoma

Ensimmäinen asia, joka pisti silmään heti Uruguayhun saavuttaessa, olivat (yleensä) miehet, jotka kantoivat termospulloa kainalossaan ja toisessa kädessä puusta tehtyä koristeellista kuppia. Voisi melkein "valehdella", että vain yksi kymmenestä kulki ilman tätä varustusta. Nyt kun ilmat ovat lämmenneet niin "kaikilla" on termospullo kainalossa jopa naisilla.

Nuoriso kokoontuu Ramplan eli rantatien jalkakäytävälle istuskelemaan ja juomaan Mateeta. Siis pelkkää teetä??? Vain joskus harvoin olen nähnyt jollakin nuorella kaljapullon kädessä. Vanhukset joko kantavat omat rantatuolinsa samalle jalkakäytävälle tai istuvat tien ja oman ulko-oven vieressä mate-kuppi kädessä ja pullo kainalossa (sitä olen ihmetellyt, että miksi sitä pulloa ei voi laskea maahan esim. tuolin viereen odottamaan). Kotkalaisille voisin luoda mielikuvan tästä menosta vertaamalla sitä siihen, että Kotkan nuoriso (miks ei vanhuksetkin) istuisivat Hyväntuulentien varrella varpaat ajotiellä ja hörppisivät Mateeta, pelaisivat lautapelejä tai jalkapalloa, kuuntelisivat musiikkia tai soittelisivat kitaraa.

Saimme viime viikon perjantaina oikean uruguaylaisen naisen paljastamaan meille suomalaisille Mate-teen salaisuuksia.

Mate-teen käyttö on lähtöisin Guarani-intiaaneilta. Mate kulttuuri onkin parhaimmillaan Argentiinassa, Paraguayssa ja Uruguayssa.

Mutta ihan ensimmäiseksi pitää selventää käsitteitä kun ne tuntuivat ainakin minulle olevan hiukan hakusessa.

Se hiukan suomalaista kuksaa muistuttava kuppi on nimeltään mate-kuppi, joka on kaiverrettu Mate-puun rungosta. Mate on Etelä-Amerikasta kotoisin oleva pieni puu. Se kuuluu orjanlaakerien sukuun ja orjanlaakerikasvien heimoon. Erityisesti Mate-puita kasvaa Paraguayn jokien varsilla. Tosin Wikipedia väittää, että mate-kuppi koverretaan pullokurpitsaan. Mutta minä ymmärsin kuitenkin, että esittelijän kupit olivat mate-puusta tehtyjä. Minusta me myöskin moneen kertaa kysyttiin asiaa sen varmistamiseksi. Tähän rituaaliin tarvitaan myös ns. lusikkapilli eli bombilla (lausutaan bombissa).

Kun puhutaan Mate-teestä niin sen teen nimi on Yerba (Mate). Yerbaa saadaan kun jauhetaan Mate-puun lehtiä "jauheeksi". Teevahvuuksia on erilaisia. Lisäksi löytyy maustettujakin versioita. Se nyt tuli ainakin selväksi, että vihreässä Yerba-pussissa oleva tee on melko mietoa. Keltaisesta pussista löytyy jo vahvempaa. Vai onkohan se sittenkään selvää. No, me suomalaiset voisimme kokeilla samaa koivunlehdillä :) Minusta tee maistui kitkerälle vihreälle teelle ja vahvemmassa versiossa maistui tupakka.

Jotta Mate-teen juominen onnistuisi, täytyy uusi kuppi käsitellä hyvin. Vähän niin kuin me suomalaiset käsittelemme kuksamme ennen käyttöönottoa. Koverrettu kupin sisusta on aika huokoista. Nämä pienet kolot pitää siis tukkia. Sen takia kuppiin laitetaan Yerpa-teetä, vodkaa tai sen vahvuista alkoholia ja annetaan sen liota kupissa viikon verran. (Kuksahan käsitellään konjakilla ennen käyttöönottoa.)

Mate-teen valmistaminen on taidelaji. Puruja kuppiin pistetään noin 2/3 osa kupista. Purut mitataan oman kämmenen kautta ja ne pitää laittaa kuppiin vain toiselle sivulle. Pitää myös muistaa jättää ns. purukukkula vähän yli kupin reunojen. Ensimmäinen ns. haudutusvesi oli lämmintä, mutta ei kuumaa (suhde ehkä n. yksi osa huoneenlämpöistä vettä, 2 osaa kuumaa vettä - ei kiehuvaa).

Haudutusvesi kaadetaan varovasti kuppiin siitä sivusta millä on vähemmän teenpurua ja jätetään hautumaan ainakin 5 minuutiksi. Teetä voidaan aloittaa juomaan vasta kun ensimmäinen haudutusvesi on täydellisesti imeytynyt teen puruihin. (Se pikku Yerba-kukkula pitää kuitenkin pysyä kuivana siellä kupissa.) Tämän jälkeen kuppiin laitetaan Bombilla. Sekin taitavasti ujuttaen sitä vähän purua sisältävän kupin sivun kautta - ikään kuin kaivaen sille pesä. Sitten kaadetaan kuumaa vettä termospullosta kupin sivua pitkin.

Riippuu tietenkin kupin koosta miten paljon siihen menee vettä. Arvioisin, että yhteen kuppiin mahtuu noin desin verran. Sitä sitten imetään sen lusikkapillin läpi. Tapoihin kuuluu, että viimeisiä pisaroita imiessä kuuluu se sellainen ryystävä ääni. Sitten vaan lisätään termospullosta lisää kuumaa vettä ja jatketaan rituaalia. Yksi Yerba-annos (n. kourallinen purua kupissa) riittää niin kauan kuin termarissa riittää vettä. Sitten se pitää vaihtaa ja aloittaa rituaali alusta.

Mate-teen juominen on sosiaallinen tapahtuma. Esittelijä kertoi, että vielä muutama vuosi sitten teetä juotiin kaikkien kesken samasta kupista ja "pilllistä" imien. Minäkin olen nähnyt kaupan lihatiskijonossa, että paikalliset tarjoavat vieruskaverille Mate-teetä. Onneksi ei sattunut minun kohdalle, sillä olisi ollut kunnianloukkaus kieltäytyä tarjotusta teestä. Myös pillin puhtaaksi pyyhkiminen tai kupista poistaminen loukkaisi teen tarjoajaa. Nykyään ajatellaan (vai tiedetään), että samalla pillillä juominen levittää "basilleja", eikä teen jakaminen ole enää niin yleistä.  Tänä päivänä Mateeta juodaan samasta kupista enimmäkseen perhepiirissä tai ystävien kesken.

Mateen tarjoamiseenkin on oma rituaalia. Se pitää tarjota aina oikealla kädellä. Ja pullo pidetään oikeassa kainalossa, kuppi samassa kädessä

Uruguaylaiset sanovat, että nuori on vasta sitten aikuinen kun hän osaa valmistaa oman Mate-juomansa. Normaalisti vanhemmat aina valmistavat sen lapsilleen. Ensimmäiset Mate-teet lapsi maistaa noin kolme vuotiaana. Silloin teehen sekoitetaan vähän sokeria, että se maistuisi paremmalle.

 Ja mikä parasta! Bensa-asemilla ulko-oven vieressä on kuumavesiautomaatteja, joista saa täyttää tyhjenneen termospullon uudella kuumalla vedellä. Se on siis vähän sama asia kun meillä on virvoitusjuoma-automaatit kaupoissa.


Vielä kevennykseksi muutama vitsi tästä Mate-teen juomisesta:

Miksi uruguaylaisilla on aina autossa sisävalo päällä? Jotta he näkevät kaataa kuumaa vettä mate-kuppiin.
Miksi uruguaylaisilla on auton ikkunat huurussa? Koska termospullon kuuma vesi huurustuttaa ne.
Miksi uruguaylaiset ajavat niin hiljaa autoillaan eivätkä käytä vinkkaria? Koska kainalossa oleva termospullo ja kädessä oleva mate-kuppi haittaavat toimitoja.

Parturissa

Kuukauden päivät keräsin rohkeutta parturireissulle kun olin kuullut vaikka minkälaisia juttuja erinäisistä kokemuksista.

Markku vieraili ensin "Pablo Papiljontiksi" (Paolo Valenti) nimeämässämme parturissa. Tulos ei ollut kovinkaan hyvä ja minä jouduin leikkausta tuunaamaan. Sekös lisäsi ennestään ennakkoluuloani.
Ja joku naisistakin kertoi kokemuksensä kampaajalla kestäneen 3-4 tuntia, tuloksella välttävä.

ELI: Kampaajalle mennään täällä silloin kun aikaa on. Astutaan vaan ovesta sisään, mutta on myös varauduttava odottamaan tunnin - pari. Ainakin yhdessä kampaamossa voi varata ajan jollekin tietylle päivällä ja se aika sitten pitää - jos pitää. Kampaaja/parturi voi myös kertoa, että hän pystyy ottamaan työn vaikka tunnin päähän ja voit mennä sitten siksi aikaa viettämään aikaa kaupungille. Näin minulle kävi. (Mutta kaupungilla ei aikaa kannata viettää, joten tungin itseni lähellä asuvan ystävän luokse kahville.)

Minä ajattelin aloittaa kampaamokokemukseni pelkällä hiustenleikkuulla.  Kaverit olivat kertoneet, että jos värin haluaa niin sitten kannattaa varautua tosi piiiiitkään aikaan. Minä olin varautunut jo Suomesta lähtiessä hiusväripurkilla ja sen avulla aioin saada tummat hiukseni takaisin. Lisäksi olin varuiksi kysynyt espanjan opettajalta käsikirjoituksen kampaamosanastosta ja -lauseista, mitä minun pitää sanoa.

Marssin siis viimein rohkeasti Belem Sagasti - nimiseen kampaamoon. Latelin open opettamat lauseet ja näytinkin tulleeni ymmärretyksi. Halusin hiusten pesun ja leikkauksen. Jouduin sen tunnin odottamaan mutta sen jälkeen tulin tyhjään kampaamoon.

Ensimmäiseksi "omistaja" - Belem? komensi tytön pesemään hiukseni. Se tapahtui todella huolella ja päähierontakin näytti kuuluvan tapahtumaan. Hiusten peseminen kesti ehkä noin 10 minuuttia. Sitten minut istutettiin peilin eteen ja Belem sekä kolme muuta naista kerääntyivät ympärilleni. Yritin selittää, että sivuilta ja takaa lyhkäseksi ja toiselle sivulle jätetään päälaelle pidemmin tukkaa (olihan mulla se käsikirjoitus josta luin lauseet). Leikkaaminen näytti sujuvan ihan hyvin, hitaasti ja välillä hiuksia kostuttaen. (Ne kolme muuta naista ihmettelivät vieressä.) Tukkaa irtosi iso kasa ja minua alkoi hirvittää.

Lopuksi istuin tuolissa hiukset edelleen märkänä. Belen laittoin ilmeisesti jotain geeliä tukkaani ja totesi homman hoidetuksi. Minä jäin istumaan tuoliin kun tietysti oletin, että tukka kuivataan. No, älysin viimein ettei palveluun kuulu hiustenkuivaus ja minun aika maksaa työstä.

Koko hoito maksoin 420 pesoa eli noin 15 euroa ja kesti kaikkineen puoli tuntia. Lähdin kampaamosta tukka hyvin lyhyenä ja HARMAANA, mutta mielestäni ihan hyvin leikattuna. Kotona vetäisin värin päähän (ja vähän seinille, matoille, suihkuverhoille ja pyyhkeillekin). Väri näytti tarttuvan hyvin myös olkapäille. Muutamaan päivään ei voi siis käyttää hihatonta paitaa.

Uruguaylainen koulu

Uruguayn koulusysteemi on alkanut kehittyä samoihin aikoihin kuin Suomessakin. Koululaitoksen alku sijoittuu vuoteen 1876. Koulun kehittäjä ja perustaja oli José Pedro Varela. Perusajatus oli pyrkimys tasa-arvoisuuteen/tasavertaisuuteen.  Myös oppivelvollisuus kuului suunnitelmiin samoin ilmainen opetus.

 Kuvassa johtajaopettaja (ks. työasu = lääkärintakki) saattelee lapset koulusta kotiin

Oppivelvollisuus ei ihan kaikille vielä ole auennut sillä valtio on ottanut suostuttelukeinoja käyttöön. Nimittäin köyhimpien kotien lapset jäävät usein tulematta kouluun, sillä leipä ruokapöytään pitää ansaita koko perheen voimin. Vielä nytkin koulupäivän jälkeen lapset saattavat joutua työskentelemään elantonsa eteen. Valtio kuitenkin kannustaa vanhempia viemään lapset kouluun maksamalla ns. lapsilisää, jos lapset käyvät koulua. Tämäkään ei takaa sitä, että lapset pääsevät kouluun, sillä koulunkäyntiä ei pystytä valvomaan mitenkään. Saattaa siis olla niin että perhe on ilmoittanut, että lapset käyvät koulua. Mutta lapset eivät siellä kumminkaan käy. Tosin joku minulle sanoi senkin, että jos kaikki lapset kävisivät koulua niin koulut ja tilat eivät riittäisi alkuunkaan. Joka tapauksessa edelleenkin ilmoitetaan, että lukutaitoprosentti on täällä Etelä-Amerikan korkein 97,7 %.

Koululaitoksen rakenne:

Ns. päiväkoteja ei oikeastaan ole, mutta voi olla muutamia hoitopaikkoja 3-4-vuotiaille (jardin). Pikkulapset (3-5-vuotiaat) ovat yleensä samassa koulussa kuin vähän isommatkin. Joihinkin kouluihin otetaan jo kolmivuotiaita lapsia, mutta pääsääntöisesti lapsi aloittaa koulutiensä neljävuotiaana. Täälläkin on käynyt niin että äidit haluavat töihin ja lapsille pitää saada joku paikka missä lapsia "säilytetään". Suurena ongelmana koulupäivää ennen tai jälkeen on se, että julkisen alakoulun päivät ovat vain 4 h mittaiset, eikä mitään aamu/iltapäiväkerhoja tms ole. Jos molemmat vanhemmat ovat töissä, on oltava kotona lapsenvahti tai niin kuin useimmiten, isovanhemmat hoitavat lapset.

Koululaitos jakaantuu julkiseen, (valtion kustantamaan) ja yksityiseen kouluun. Yksityisiä kouluja ovat pääasiassa ns. bilingual koulut, joissa on kokopäiväkoulumahdollisuus. Puolet päivästä on espanjankielistä opetusta ja puolet englanninkielistä. Pääkaupungissa Montevideossa on mahdollisuus valita esimerkiksi italialainen, saksalainen, ranskalainen, amerikkalainen tai kansainvälinen koulu. Koulu voi olla myös suuntaukseltaan uskonnollinen. Pikkukaupungeissa ja maaseudulla on vain vähän tai ei ollenkaan yksityiskouluja.

Primaria púplica (= escuelas) tai  Privadas (= colegios) vastaavat meidän suomalaisten alakoulua. Näitä kouluja käydään siis noin 4-vuotiaasta 12-vuotiaaseen. Kun alakoulu lopetetaan, niin päätetään kuudesluokka niin kuin Suomessakin.

Kuudennen luokan jälkeen siirrytään secundaria- asteelle, eli se vastaa ikätasoltaan suomalaista yläkoulua. Secundaria astetta käydään myös (noin) 3 vuotta. Kolme ensimmäistä vuotta on pakollisia kaikille, sen jälkeen on kaksi vaihtoehtoa.


On mahdollisuus jatkaa Liceota (meidän lukiota jollain tasolla vastaavaa) tai U.T.U, (Universidad de trabajo de Uruguay) joka taas on ikään kuin meidän ammattikoulu/(ammattikorkeakoulu?). Näissä molemmissa kouluissa oppilaat opiskelevat samoja oppiaineita 3 vuotta, jonka jälkeen Liceolaiset voivat jatkaa ns. yliopistoon ja U.T.U:t jatkavat erikoistumalla ammattiin. Yksityiskoulussa voi tässä kaupungissa opiskella vain tuohon lukion ekan luokan loppuun asti ja sitten on siirryttävä viimeiset kaksi vuotta julkiseen kouluun.  Liceolaisten jatko täällä Coloniassa ja muissa pikkukaupungeissa pääasiassa on sinänsä huonolla tolalla, että maan ainut yliopisto on maan pääkaupungissa eli Montevideossa. Sinne on siis lähdettävä jos haluaa "korkeampaa" koulutusta. Julkisessa yliopistossa opiskelu on maksutonta, mutta opintotukijärjestelmän puuttumisen takia on suorastaan mahdottomuus suurimmalle osalle perheistä lähettää nuori Montevideoon ja maksaa asunto ja eläminen jne. siellä. Jotkut harvat onnekkaat voivat saada stipendin opiskelua varten. Yliopistoon sisään pääsevät kaikki, jotka ovat suorittaneet lukion oppikurssit hyväksytysti.

Liceon ensimmäisen vuoden jälkeen pitää valita kahdelle viimeiselle vuodelle suuntautumisvaihtoehto, joita on neljä: humanistis-sosiaalinen, biologia, matemaattis-luonnontieteellinen ja taiteet.

Yliopistossa voi valita itse tiedekunnan (taide, terveystiede, maatalous, sosiaali & humanistinen sekä tiede/teknologia), jossa haluaa opiskella. Joihinkin aloille on pääsykokeet. Joku kertoikin, että alussa yhdellä luennolla voin olla 50–60 oppilasta kuuntelemassa. Mutta kyllä siellä myös jonkunlaista valintaa ja karsintaa tapahtuu. Matkan varrella pidetään tenttejä, jotka pitää läpäistä että pääsee jatkamaan opintoja. Ensimmäisten tenttien aikana porukka saattaa jo puolittua ja päättötodistuksen saa vain ne, jotka ovat suoriutuneet kaikista kunnialla ja pystyvät maksamaan todistuksen hinnan. Opiskelujen kesto on samaa luokkaa kuin Suomessakin.

Koulun keskeyttää koko maassa keskimäärin yli 40 % yläkoulun oppilaista viimeistään meidän ysiluokkamme jälkeen ja Montevideon alueella yli 50 %. Tämä porukka ei jatka koulunkäyntiään missään vaihtoehdossa. Maassa on myös ongelmana joukko nimeltä ni-ni. Ni estudia-ni trabaja- Eli ei koulussa, ei töissä ja tämän joukon ollessa kovin iso, ongelmia rikollisuuden, huumeiden käytön jne. saralla on yhteiskunnassa suurin joukoin. Sosiaaliturvaa ei käytännössä ole lainkaan.

Moni ammatti opitaan täällä kisälli-oppipoika periaatteella, eikä ammattikoulutus missään opinahjossa ole kovinkaan yleistä. Joskus kyllä siltä tosiaan tuntuukin, kun sähkömiehet tai putkimiehet eivät näytä osaavan perusasioitakaan… ja esimerkiksi ammattitaitoisia hitsareitahan ei täältä meinaa löytyä ei sitten millään…

Suomalaisesta Pisa-menestyksestä ei monikaan opettaja tiedä täällä mitään. Ja jos tietää, niin ei sitä arvosta, koska sitä ei ole varta vasten suunniteltu Latinalaista Amerikkaa varten. Koska Uruguayn lapset menestyivät Pisa- tutkimuksessa niin huonosti, niin maa päätti tehdä itse oman tutkimuksen ja kas kummaa... Uruguay oli toiseksi paras Latinalaisen Amerikan maista.

Jotta Uruguaylainen koulutus tästä vielä kohenisi, päätettiin 2000-luvun puolessa välissä maanlaajuisesta koulutuksen buustaamisesta ja kehitettiin ns. Plan Ceibal. Plan Ceipal takasi jokaiselle Uruguaylaiselle oppilaalle tietokoneen henkilökohtaiseen käyttöön. Tarkoitus oli, että se tukee oppimista, vähentää eriarvoisuutta, edistää tietotekniikan hallintaa ja takaa kaikille yhtäläiset oppimisen tulokset. Mutta kuinkas sitten kävikään... Koneet lätkäistiin oppilaille ja sanottiin, että "käyttäkää nyt niitä". (Maassa, jossa käsialan kiemuroiden oppiminen on tärkeämpää kuin tiedon hankinta ja sen soveltaminen.) Opettajia ei koulutettu hyödyntämään tietokoneita opetuksessa millään lailla. Osa opettajista ei itse osaa edes käyttää koneita. Puhumattakaan siitä millaisena minä suomalainen opettaja näen ne koneet. Kuva vieressä.

Uruguaylainen koulumaailma on kuin minun lapsuudestani 60–70-luvulta. Ne jotka sen muistavat niin pystyvät hyvin kuvittelemaan millaista Uruguaylaisessa koulussa on:

Koulua voidaan käydä kahdessa vuorossa, jopa kolmessa vuorossa. Oppilailla koulua on yleensä alakoulussa 8 - 12 tai 13 - 17. (Oppilaita on niin paljon, että ne on jaettu kahteen vuoroon.) Alakoululaisten vanhemmat tuovat ja hakevat lapsensa koulusta. Yläkoulun aikataulu on yleensä noin klo 7.30 - 13.30 tai iltavuorossa klo 13.30 – 19.00. Yläasteen luokat Coloniassa esimerkiksi seiskaluokasta ysiin käyvät kaikki aamuvuorossa ja lauantaisin on puoli päivää koulua. Lukioluokat käyvät tuota iltavuoroa ja lauantait ovat vapaat. Sitten on mahdollisuus käydä ns. yövuorossa 19 - 24, mutta se on vapaaehtoista. Yövuoroa käyvät yleensä ne nuoret, jotka työskentelevät päivisin.


Julkisen alakoulun luokissa on Coloniassa on noin 25-30 oppilasta koulusta riippuen ja lapset tulevat tiettyyn kouluun osoitteen perusteella. Lapsilta edellytetään siistiä pukeutumista. Jos lapsi ei ole puettu siistiin koulupukuun niin johtaja lähettää oppilaan kotiin vaihtamaan asun. Jokaisella pitää olla koulupuku. Valkoinen taiteilijantakkia muistuttava kaapu, niin pojilla kuin tytöillä. Asuun kuuluu myös valtavan iso tumman sininen rusetti, joka sidotaan kaulaan. Opettajilla taas on valkoinen lääkärintakkia muistuttava tunika. Joillakin opettajilla näytti asusteeseen kuuluvan myös Mate-teepullo kainaloon.

Yläkoulun ja lukion luokissa oppilaita on noin 35 per luokka. Suosituksena on käyttää koulussa sinisiä farkkuja, valkoista kauluksellista pikepaitaa ja tummansinistä hupparia. Koulupukua ei varsinaisesti ole, eikä tuo em. ohjeen noudattaminenkaan ole ihan koko porukalle mennyt käytännön toteutuksen asteelle.

Koulupaikkahan on lakisääteisesti kaikille oltava, mutta kun täällä rakastetaan kaikkea byrokratiaa, niin yläkoulun ja lukion oppilaspaikka on joka ikinen vuosi koko porukan haettava uudestaan. Ja ilmoittautumislomakkeen liitteeksi pitää laittaa: kaksi valokuvaa, terveystodistus, (joka siis on vuosittain uudistettava ja tällä konstilla velvoitetaan terveysseurantaan.) rokotustodistus, kopio edellisen lukukauden todistuksesta ja kopio paikallisesta henkilökortista. Jokaisella yläkoulun luokalla on muuten oma koulusihteeri, joka näitä papereita sitten pyörittelee.  Kaikki koululaisten perheet jonottavat aina tiettyinä ilmoittautumispäivinä koululle näiden paperinivaskojen kanssa.

Lapset tuovat kynät ja kumit ja vihkot itse kotoa. Oppikirjoja ei ole, eikä välttämättä askarteluun tarkoitettuja tarvikkeita, ei edes värikyniä tai liimoja. Opettaja monistaa monisteita, jotka oppilaat liimaavat itse ostamiinsa vihkoihin. Oppilaat kopioivat taululta (käsialalla) kirjoitetut asiat. Oppiaineet ovat jokseenkin samanlaiset kuin suomalaisessa koulussa. Mutta ne ovat enimmäkseen ns. "akateemisia" aineita - matematiikka, äidinkieli, englanti, (ei kaikissa kouluissa) luonnontiede, kansalaistaito tms. Opettelu on lähinnä taululta kopioimista. Suomalaisten perheiden kokemuksista olen kuullut esim. matematiikan opiskelusta. Kakkosluokkalaisella oppilaalla tunnit kuluvat laskujen kopioimisesta taululta. Oppisisältöinä kaikilla luokka-asteilla voivat olla tänään kertolaskut, huomenna jakolaskut ja ylihuomenna desimaalit, eli tuntuu olevan täysin opettajan inspiraatiosta kiinni, mitä milloinkin opiskellaan. Kovin sekavaa meidän näkökulmastamme. Ulkoa oppiminen on tärkeää. Erilaisia tekstejä, runoja laulun sanoja jne täytyy tuon tuostakin osata ulkoluvulla. Jos ei mene sanasta sanaan oikein, ei ole onnistunut tehtävässä, eikä siis oppinut asiaa. Oppilaat saavat väliarvioinnin työskentelystään joka toinen kuukausi.

Taitoaineita alakoulussa ei varsinaisesti opeteta, eikä niihin ole suunnitelmia. Yläkoulussa ja lukiossa on pakollisena piirustus, lähinnä muotokuva – ja perspektiivipiirtämistä ja lukion ekaluokalla 3 h viikossa! Samoin tähtitiedettä on kaksi tuntia pakollisena.

Vierailulla näimme vanhempainyhdistyksen kustantaman piirustuksenopettajan taidonnäytteen: Käytävässä istui lattialla ainakin 60 lasta valkoinen paperi edessään ja lyijykynä kädessä. Piirustuksenopettaja oli itse tehnyt suunnitelman paperille, jonka näytti meille. Lapset taas piirsivät matkien opettajan tekemien viivojen perusteella omalle paperilleen viivoja, tietämättä mitä tekivät. Yhdessä luokassa oli maalattu Van Goghin yömaisemaa. 25 täysin samanlaista maalausta näkyi kuivumassa telineessä. Jos jotain oli askarreltu, niin kaikkeen askarteluun oli käytetty paperia. Yhtään askartelua ei näkynyt missä olisi sovellettu paperin käyttöä. Esim. meillä paperia tehdään itse, taitellaan, tai käytetään vessapaperirullia, postikortteja tms. askarteluvälineinä.

Erityisopetusta ei varsinaisesti ole. Erityiskouluja paikkakunnalta löytyy yksi. Se on lähinnä tarkoitettu kehitysvammaisille oppilaille. Yksityiskouluun vanhemmat voivat laittaa vammaisen oppilaan normiluokalle. Jos oppilaalla on paljon ongelmia oppimisen suhteen, niin hänet yksinkertaisesti jätetään luokalle. Ajatellaan, että hän ei ole vielä saavuttanut oppimisherkkyyskauttaan. Mietin vaan, että kuinkahan monta kertaa voi jäädä luokalle? Jotkut käyvät jopa kolmatta kertaa samaa luokkaa!

Ruokaa ei koulussa tarjota, mutta oppilaat voivat ottaa evästä/välipalan mukaan. Koulussa, jossa vierailimme oli oma puutarha ja kasvihuone. Koulun kasvattamia kasveja hyödynnetään tarjoamalla niistä tehtyä ruokaa hyvin köyhille oppilaille. Koulussa on noin 25 ruokaa saavaa oppilasta. Ruokaa ostetaan myös muovipullojen kierrätyksestä/keräyksestä saaduilla rahoilla.

Yläkoulussa meno pahenee. Opettajat voivat olla ihan milloin vaan pois (jos vaikka ei huvita just tänään). Tunteja perutaan kesken päivää. Saattaa olla niin, että aamulla on kaksi tuntia, välissä kaksi tuntia peruttu ja sitten taas muutama tunti. Opettajat myös lakkoilevat täällä paljon hanakammin. Kuulin esimerkin siitä, että ensin opettajat lakkoilivat pitkin heinäkuussa alkanutta kevätlukukautta. Neuvotteluissa päästiin johonkin sopimukseen ja yhtenä sovittuna asiana oli, että opettajat saavat kaikilta lakkopäiviltä palkan, kunhan tämän vuoden kevätlomaviiko perutaan. Tästä sitten pillastuivat yläkoulujen ja lukioiden oppilaat ja he menivät lakkoon kevätloman säilymisen puolesta. Loppujen lopuksi siis maksettiin palkka lakkopäiviltä ja oli kevätloma... Myös oppilaat myöhästelevät ja ovat pois koulusta, joskin poissaoloista ollaan aika tiukkoja ja luokalle jäänti uhkaa, jos niitä kokonaisia poissaolopäiviä on liikaa.

Uskomattomin juttu oli kuulla, että LUNTTAAMINEN on ihan tavallista ja jokapäiväistä eikä siihen puututa millään tavalla. Kunnes asia valaistui. Opettajat eivät puutu lunttaamiseen koska oppilaat saavat kokeista hyviä arvosanoja ja heitä pidetään HYVINÄ opettajina. Kirjoitan seuraavaksi toisen blogin opettajista ja heidän koulutuksesta. Siitä sitten ehkä asia vielä enemmän selkenee kun saan sen valmiiksi. Mutta miettikäähän sitä, että jos lunttaaminen on ihan tavallista ns. lukiolaisten keskuudessa ja he saavat kurssinsa suoritettua lunttaamalla niin mitähän se on yliopistossa?

Me vierailimme julkisessa, koulussa numero 37. Koulun nro 37 johtaja, Gloria, oli varsinainen "pakkaus". Hän puhui puhumasta päästyäänkin, eikä oikeastaan antanut meille puheenvuoroa ollenkaan. Meidän espanjankielen tulkin - Marjon, johtaja heti nimesi Margotiksi ja komensi lopettamaan tulkkauksen kesken lauseen, koska hänellä oli vielä asiaa. Käytävillä kävellessä hän kohenteli paikkoja, komenteli lapsia ja hyppyytti koulun opettajia. Hän siis tiesi hyvin paikkansa ja arvonsa. Mutta kyllä hänellä oli myös selkeä näkemys koulun tehtävästä. - Koulutus on pääoma, hän totesikin jossain välissä.

Tämä juttu on kirjoitettu yhdessä toisen Colonian suomalaisen kolmen koululapsen äidin ja meidän suomalaisten espanjan tulkin, Marjo Ristolan kanssa. Tietoja tähän juttuun sain myös alapuolella nimetyiltä paikallisilta ihmisiltä.

Haastatellut:
Julkisen koulun johtaja Gloria Viera Barredo, koulusta nro 37. Koulun on lahjoittanut argentiinalainen Jose Roger Balet Uruguaylle. Oppilaita koulussa on n. 400
Eläkkeellä oleva opettaja Silvia Gelpi, joka tekee opettajan työtä ja tuutorointia eläkepäivinään. Eläke ei riitä elämiseen, joten töitä jatketaan niin kauan kuin jaksaa tehdä. Silvia työskentelee myös espanjan "mamu"-opettajana suomalaisille lapsille.
Espanjaa toisena kielenä opettava Maria Jose

OPETTAJAN AMMATIN IHANUUDESTA SITTEN SEURAAVASSA BLOGISSA JUTTUA!

 

Uruguayn kasvioppia vähän sinne päin ...

No niin... Nyt sitten tiedossa kasvioppia vähän sinne ja tänne päin kuvien kera. Ken tuntee paloa asiaan ja tietää paremmin niin laittakaa noottia tulemaan. Lukeminen voi ottaa voimille, mutta ainakin sillä voi lohduttautua, että kasveilla on kauniita ja erikoisia nimiä (ja onhan paljon kuvia jos ei jaksa lukea :))

 

Kevät edistyy täällä hurjaa vauhtia ja joka päivä pongaan uusia ihania kasveja. Teiden ja katujen varsilta pientareilta ja ojista löytyy monia samanlaisia kasveja kuin Suomessakin. Aika monia sellaisiakin kasveja kasvaa luonnossa, joita me Suomen kesän alussa ostamme koristamaan puutarhaamme. Esimerkiksi pelargonian eri versioita kasvaa teiden varsilla. Olen nähnyt myös grassia maata pitkin kiemurtelemassa sekä kipuamassa puiden runkoa pitkin ylös,

 

 

 

IHANIN KAIKISTA on tämä puu!

 Ceibo eli Cresta de Gallo eli Cockspur coral tree eli suomeksi kukon korallipuu. Ilmeisesti saanut nimensä siitä, että kukan alku näyttää nokalta ja kukan terälehti sitten taas muistuttaa kukon helttaa. Se on myös Uruguain kansallispuu. Puu kukkii runsailla kukilla ja kirkkaan punaisena varsinkin täällä Rio de Plata joen rannoilla.

 

 

 

Toinen runsaalla punaisella kukalla kukkiva puu tai pensasmainen puu on acacia de Constantinobla. Olen nähnyt tätä versiota isona puuna tai valtavana pensaana.

 

 





 

 

 

       Acasialla on ihanat punaiset tupsukukat.

 

 

Palmut, kaikenlaiset palmut, kukkivat juuri tähän aikaan. Joku valisti minua, että tämä palmu olisi taatelipalmu

 

 

 

 

Matala palmu paljastaa kukkansa vasta kun älyää kurkata sen lehtien keskelle. Sillä oli täkäläisittäin joku rivo nimi, mutta en pystynyt selvittämään tarkasti mikä se nimi oikeastaan on. Jotenkin se viittasi naisen sukupuolielimeen (vais olisko sittenkin jotenkin yhteyksissä munasarjoihin ??? :)  )

Tämä kaktus on juuri puhkeamassa kukkaan. Tänään juuri huomasin jumpparannan läheisyydessä, että se kukkii keltaisia kukkia. Käyn ottamassa kuvan kun vaan ehdin.

Kaktus näyttää kukkivan punaisia kukkia.

Magnolia on aina ollut mun lempparipuu. Magnolia kukkii valtavin valkoisin kukin mutta vain vähän aikaa. Ehkä päivän tai pari korkeintaan ja sen jälkeen kukat alkavat ruskistua ja kuihtua.

Näitä ihania vaaleansinisiä, valkoisia ja  vaalenapunaisia kukkia näkyy melkein jokaisen talon pihalla. Kun ensimmäisen kerran näin tälläisiä pensaita niin nimesin ne orvokkipensaiksi. Parempaa tietoa saaneena ne ovatkin jasmiineja. Tämä yksilö on jazmin dos Paraquay.

Ja totta tosiaa kukat tuoksuvat todella vahvasti.

 

 

Tämä on versio Santa Rita köynöksestä. Ne eivät vielä kuki täydellä kukalla mutta tulevat varmasti olemaan ihan mahtavan näköisiä värikkäitä väriläiskiä, varsinkin vanhan kaupungin alueella.

Enpä tätäkään itse tiennyt, että miltä kastanja näyttää.

Aika mahtavat kukat verrattuna siihen mitä marjoja se sitten tekee. Mietin myös, että millainenhan mahtaa olla vesikastanja? Onko kukaan nähnyt???

 

Tällä surkean näköisellä puulla on ihana nimi - Jacaranda. Vielä en ole nähnyt sen kukkivan mutta puu tekee simpukan (tai kastanjetin) näköisiä siemenkotia, joiden sisällä on pienen pieniä siemeniä.

 

Roble de sedoso kukkii kelta/oranssein "joulukuusennauhan" näköisin kukin.

 

  LAVENTELI, mikä ihana kukka! Laventeli on varmasti se tavallisin kukka, mitä täällä näkee kaikkialla.

Myös tätä lilaa kukkaa, glisina wisteriaa, näkee monen talon pergolan koristeena. Tämä oli myös niitä ensimmäisiä kukkia, joihin tullessani kiinniten huomiota.

 

 

 

Paraiso nuistuttaa meidän syreeniä ja tuoksuukin yhtä hyvälle.

 

 

Tässä näkyy sama paraiso-puu vielä "talvipuvussaan". Sen olen oppinut ettei kyseisen puun marjoihin kannata liukastua.

Ne nimittäin sotkevat housut. Marjaan sotketut housut eivät puhdistu edes kahteen kertaan pesemällä. Nimimerkillä kokemusta on!

 

Oleanteri nimi muistuttaa minua jostain. En vaan millään saa päähän mistä. Kukat ovat huiman kauniit niin kuin kasvin nimikin.

Niin on tälläkin kasvilla huiman kaunis nimi: Flor pajarito eli bird of paradiso eli paratiisin lintu.

                                     

 

Tässä on "vissiin" aloevera kaktus

Juoppopuun (palo borracho) hedelmät ja siemenet. Alapuolella näkyy samaisen puun runko.

Juopoksi puuta kutsutaan sen takia, että sen

suonissa virtaa paljon vettä. Ja usein sen rungon alaosa on pullon näköinen.

 

 

Tällä acasia cavernilla on mahtavat keltaisetkukat. Näitä pensaita näkee pitkin teiden varsia, varsinkin maaseudulla.

Opas esitteli meille tämän puun pippuripuuna, mutta asiaa hieman tutkittuani pitää sen verran korjata, että tämä on valepippuripuu (falso pimiento).

Oikeat musta- ja valkopippurit löytyvät aasiasta mutta "rosepippurit" kasvavat mm. Brasiliassa ja/tai Argentiinassa.

Sitten tulemme osastoon EN TIEDÄ, vielä.

Tätä puuta kutsun itse kummituspuuksi. Se on kuin kauhufilmistä kasvava. Alapuolella näkyy kuva sen känkkyräoksistosta. Varma en ole onko nuo kukat sen omia. Minusta jotenkin vaikuttaa, että tuo kukkamainen osa on jonkunlainen "loinen" puun oksilla.

 

 

 

Ja vielä yksi tuntematon suuruus. Kuvan otin puun kauniiden lehtien takia.