Uruguaylainen koulu

Uruguayn koulusysteemi on alkanut kehittyä samoihin aikoihin kuin Suomessakin. Koululaitoksen alku sijoittuu vuoteen 1876. Koulun kehittäjä ja perustaja oli José Pedro Varela. Perusajatus oli pyrkimys tasa-arvoisuuteen/tasavertaisuuteen.  Myös oppivelvollisuus kuului suunnitelmiin samoin ilmainen opetus.

 Kuvassa johtajaopettaja (ks. työasu = lääkärintakki) saattelee lapset koulusta kotiin

Oppivelvollisuus ei ihan kaikille vielä ole auennut sillä valtio on ottanut suostuttelukeinoja käyttöön. Nimittäin köyhimpien kotien lapset jäävät usein tulematta kouluun, sillä leipä ruokapöytään pitää ansaita koko perheen voimin. Vielä nytkin koulupäivän jälkeen lapset saattavat joutua työskentelemään elantonsa eteen. Valtio kuitenkin kannustaa vanhempia viemään lapset kouluun maksamalla ns. lapsilisää, jos lapset käyvät koulua. Tämäkään ei takaa sitä, että lapset pääsevät kouluun, sillä koulunkäyntiä ei pystytä valvomaan mitenkään. Saattaa siis olla niin että perhe on ilmoittanut, että lapset käyvät koulua. Mutta lapset eivät siellä kumminkaan käy. Tosin joku minulle sanoi senkin, että jos kaikki lapset kävisivät koulua niin koulut ja tilat eivät riittäisi alkuunkaan. Joka tapauksessa edelleenkin ilmoitetaan, että lukutaitoprosentti on täällä Etelä-Amerikan korkein 97,7 %.

Koululaitoksen rakenne:

Ns. päiväkoteja ei oikeastaan ole, mutta voi olla muutamia hoitopaikkoja 3-4-vuotiaille (jardin). Pikkulapset (3-5-vuotiaat) ovat yleensä samassa koulussa kuin vähän isommatkin. Joihinkin kouluihin otetaan jo kolmivuotiaita lapsia, mutta pääsääntöisesti lapsi aloittaa koulutiensä neljävuotiaana. Täälläkin on käynyt niin että äidit haluavat töihin ja lapsille pitää saada joku paikka missä lapsia "säilytetään". Suurena ongelmana koulupäivää ennen tai jälkeen on se, että julkisen alakoulun päivät ovat vain 4 h mittaiset, eikä mitään aamu/iltapäiväkerhoja tms ole. Jos molemmat vanhemmat ovat töissä, on oltava kotona lapsenvahti tai niin kuin useimmiten, isovanhemmat hoitavat lapset.

Koululaitos jakaantuu julkiseen, (valtion kustantamaan) ja yksityiseen kouluun. Yksityisiä kouluja ovat pääasiassa ns. bilingual koulut, joissa on kokopäiväkoulumahdollisuus. Puolet päivästä on espanjankielistä opetusta ja puolet englanninkielistä. Pääkaupungissa Montevideossa on mahdollisuus valita esimerkiksi italialainen, saksalainen, ranskalainen, amerikkalainen tai kansainvälinen koulu. Koulu voi olla myös suuntaukseltaan uskonnollinen. Pikkukaupungeissa ja maaseudulla on vain vähän tai ei ollenkaan yksityiskouluja.

Primaria púplica (= escuelas) tai  Privadas (= colegios) vastaavat meidän suomalaisten alakoulua. Näitä kouluja käydään siis noin 4-vuotiaasta 12-vuotiaaseen. Kun alakoulu lopetetaan, niin päätetään kuudesluokka niin kuin Suomessakin.

Kuudennen luokan jälkeen siirrytään secundaria- asteelle, eli se vastaa ikätasoltaan suomalaista yläkoulua. Secundaria astetta käydään myös (noin) 3 vuotta. Kolme ensimmäistä vuotta on pakollisia kaikille, sen jälkeen on kaksi vaihtoehtoa.


On mahdollisuus jatkaa Liceota (meidän lukiota jollain tasolla vastaavaa) tai U.T.U, (Universidad de trabajo de Uruguay) joka taas on ikään kuin meidän ammattikoulu/(ammattikorkeakoulu?). Näissä molemmissa kouluissa oppilaat opiskelevat samoja oppiaineita 3 vuotta, jonka jälkeen Liceolaiset voivat jatkaa ns. yliopistoon ja U.T.U:t jatkavat erikoistumalla ammattiin. Yksityiskoulussa voi tässä kaupungissa opiskella vain tuohon lukion ekan luokan loppuun asti ja sitten on siirryttävä viimeiset kaksi vuotta julkiseen kouluun.  Liceolaisten jatko täällä Coloniassa ja muissa pikkukaupungeissa pääasiassa on sinänsä huonolla tolalla, että maan ainut yliopisto on maan pääkaupungissa eli Montevideossa. Sinne on siis lähdettävä jos haluaa "korkeampaa" koulutusta. Julkisessa yliopistossa opiskelu on maksutonta, mutta opintotukijärjestelmän puuttumisen takia on suorastaan mahdottomuus suurimmalle osalle perheistä lähettää nuori Montevideoon ja maksaa asunto ja eläminen jne. siellä. Jotkut harvat onnekkaat voivat saada stipendin opiskelua varten. Yliopistoon sisään pääsevät kaikki, jotka ovat suorittaneet lukion oppikurssit hyväksytysti.

Liceon ensimmäisen vuoden jälkeen pitää valita kahdelle viimeiselle vuodelle suuntautumisvaihtoehto, joita on neljä: humanistis-sosiaalinen, biologia, matemaattis-luonnontieteellinen ja taiteet.

Yliopistossa voi valita itse tiedekunnan (taide, terveystiede, maatalous, sosiaali & humanistinen sekä tiede/teknologia), jossa haluaa opiskella. Joihinkin aloille on pääsykokeet. Joku kertoikin, että alussa yhdellä luennolla voin olla 50–60 oppilasta kuuntelemassa. Mutta kyllä siellä myös jonkunlaista valintaa ja karsintaa tapahtuu. Matkan varrella pidetään tenttejä, jotka pitää läpäistä että pääsee jatkamaan opintoja. Ensimmäisten tenttien aikana porukka saattaa jo puolittua ja päättötodistuksen saa vain ne, jotka ovat suoriutuneet kaikista kunnialla ja pystyvät maksamaan todistuksen hinnan. Opiskelujen kesto on samaa luokkaa kuin Suomessakin.

Koulun keskeyttää koko maassa keskimäärin yli 40 % yläkoulun oppilaista viimeistään meidän ysiluokkamme jälkeen ja Montevideon alueella yli 50 %. Tämä porukka ei jatka koulunkäyntiään missään vaihtoehdossa. Maassa on myös ongelmana joukko nimeltä ni-ni. Ni estudia-ni trabaja- Eli ei koulussa, ei töissä ja tämän joukon ollessa kovin iso, ongelmia rikollisuuden, huumeiden käytön jne. saralla on yhteiskunnassa suurin joukoin. Sosiaaliturvaa ei käytännössä ole lainkaan.

Moni ammatti opitaan täällä kisälli-oppipoika periaatteella, eikä ammattikoulutus missään opinahjossa ole kovinkaan yleistä. Joskus kyllä siltä tosiaan tuntuukin, kun sähkömiehet tai putkimiehet eivät näytä osaavan perusasioitakaan… ja esimerkiksi ammattitaitoisia hitsareitahan ei täältä meinaa löytyä ei sitten millään…

Suomalaisesta Pisa-menestyksestä ei monikaan opettaja tiedä täällä mitään. Ja jos tietää, niin ei sitä arvosta, koska sitä ei ole varta vasten suunniteltu Latinalaista Amerikkaa varten. Koska Uruguayn lapset menestyivät Pisa- tutkimuksessa niin huonosti, niin maa päätti tehdä itse oman tutkimuksen ja kas kummaa... Uruguay oli toiseksi paras Latinalaisen Amerikan maista.

Jotta Uruguaylainen koulutus tästä vielä kohenisi, päätettiin 2000-luvun puolessa välissä maanlaajuisesta koulutuksen buustaamisesta ja kehitettiin ns. Plan Ceibal. Plan Ceipal takasi jokaiselle Uruguaylaiselle oppilaalle tietokoneen henkilökohtaiseen käyttöön. Tarkoitus oli, että se tukee oppimista, vähentää eriarvoisuutta, edistää tietotekniikan hallintaa ja takaa kaikille yhtäläiset oppimisen tulokset. Mutta kuinkas sitten kävikään... Koneet lätkäistiin oppilaille ja sanottiin, että "käyttäkää nyt niitä". (Maassa, jossa käsialan kiemuroiden oppiminen on tärkeämpää kuin tiedon hankinta ja sen soveltaminen.) Opettajia ei koulutettu hyödyntämään tietokoneita opetuksessa millään lailla. Osa opettajista ei itse osaa edes käyttää koneita. Puhumattakaan siitä millaisena minä suomalainen opettaja näen ne koneet. Kuva vieressä.

Uruguaylainen koulumaailma on kuin minun lapsuudestani 60–70-luvulta. Ne jotka sen muistavat niin pystyvät hyvin kuvittelemaan millaista Uruguaylaisessa koulussa on:

Koulua voidaan käydä kahdessa vuorossa, jopa kolmessa vuorossa. Oppilailla koulua on yleensä alakoulussa 8 - 12 tai 13 - 17. (Oppilaita on niin paljon, että ne on jaettu kahteen vuoroon.) Alakoululaisten vanhemmat tuovat ja hakevat lapsensa koulusta. Yläkoulun aikataulu on yleensä noin klo 7.30 - 13.30 tai iltavuorossa klo 13.30 – 19.00. Yläasteen luokat Coloniassa esimerkiksi seiskaluokasta ysiin käyvät kaikki aamuvuorossa ja lauantaisin on puoli päivää koulua. Lukioluokat käyvät tuota iltavuoroa ja lauantait ovat vapaat. Sitten on mahdollisuus käydä ns. yövuorossa 19 - 24, mutta se on vapaaehtoista. Yövuoroa käyvät yleensä ne nuoret, jotka työskentelevät päivisin.


Julkisen alakoulun luokissa on Coloniassa on noin 25-30 oppilasta koulusta riippuen ja lapset tulevat tiettyyn kouluun osoitteen perusteella. Lapsilta edellytetään siistiä pukeutumista. Jos lapsi ei ole puettu siistiin koulupukuun niin johtaja lähettää oppilaan kotiin vaihtamaan asun. Jokaisella pitää olla koulupuku. Valkoinen taiteilijantakkia muistuttava kaapu, niin pojilla kuin tytöillä. Asuun kuuluu myös valtavan iso tumman sininen rusetti, joka sidotaan kaulaan. Opettajilla taas on valkoinen lääkärintakkia muistuttava tunika. Joillakin opettajilla näytti asusteeseen kuuluvan myös Mate-teepullo kainaloon.

Yläkoulun ja lukion luokissa oppilaita on noin 35 per luokka. Suosituksena on käyttää koulussa sinisiä farkkuja, valkoista kauluksellista pikepaitaa ja tummansinistä hupparia. Koulupukua ei varsinaisesti ole, eikä tuo em. ohjeen noudattaminenkaan ole ihan koko porukalle mennyt käytännön toteutuksen asteelle.

Koulupaikkahan on lakisääteisesti kaikille oltava, mutta kun täällä rakastetaan kaikkea byrokratiaa, niin yläkoulun ja lukion oppilaspaikka on joka ikinen vuosi koko porukan haettava uudestaan. Ja ilmoittautumislomakkeen liitteeksi pitää laittaa: kaksi valokuvaa, terveystodistus, (joka siis on vuosittain uudistettava ja tällä konstilla velvoitetaan terveysseurantaan.) rokotustodistus, kopio edellisen lukukauden todistuksesta ja kopio paikallisesta henkilökortista. Jokaisella yläkoulun luokalla on muuten oma koulusihteeri, joka näitä papereita sitten pyörittelee.  Kaikki koululaisten perheet jonottavat aina tiettyinä ilmoittautumispäivinä koululle näiden paperinivaskojen kanssa.

Lapset tuovat kynät ja kumit ja vihkot itse kotoa. Oppikirjoja ei ole, eikä välttämättä askarteluun tarkoitettuja tarvikkeita, ei edes värikyniä tai liimoja. Opettaja monistaa monisteita, jotka oppilaat liimaavat itse ostamiinsa vihkoihin. Oppilaat kopioivat taululta (käsialalla) kirjoitetut asiat. Oppiaineet ovat jokseenkin samanlaiset kuin suomalaisessa koulussa. Mutta ne ovat enimmäkseen ns. "akateemisia" aineita - matematiikka, äidinkieli, englanti, (ei kaikissa kouluissa) luonnontiede, kansalaistaito tms. Opettelu on lähinnä taululta kopioimista. Suomalaisten perheiden kokemuksista olen kuullut esim. matematiikan opiskelusta. Kakkosluokkalaisella oppilaalla tunnit kuluvat laskujen kopioimisesta taululta. Oppisisältöinä kaikilla luokka-asteilla voivat olla tänään kertolaskut, huomenna jakolaskut ja ylihuomenna desimaalit, eli tuntuu olevan täysin opettajan inspiraatiosta kiinni, mitä milloinkin opiskellaan. Kovin sekavaa meidän näkökulmastamme. Ulkoa oppiminen on tärkeää. Erilaisia tekstejä, runoja laulun sanoja jne täytyy tuon tuostakin osata ulkoluvulla. Jos ei mene sanasta sanaan oikein, ei ole onnistunut tehtävässä, eikä siis oppinut asiaa. Oppilaat saavat väliarvioinnin työskentelystään joka toinen kuukausi.

Taitoaineita alakoulussa ei varsinaisesti opeteta, eikä niihin ole suunnitelmia. Yläkoulussa ja lukiossa on pakollisena piirustus, lähinnä muotokuva – ja perspektiivipiirtämistä ja lukion ekaluokalla 3 h viikossa! Samoin tähtitiedettä on kaksi tuntia pakollisena.

Vierailulla näimme vanhempainyhdistyksen kustantaman piirustuksenopettajan taidonnäytteen: Käytävässä istui lattialla ainakin 60 lasta valkoinen paperi edessään ja lyijykynä kädessä. Piirustuksenopettaja oli itse tehnyt suunnitelman paperille, jonka näytti meille. Lapset taas piirsivät matkien opettajan tekemien viivojen perusteella omalle paperilleen viivoja, tietämättä mitä tekivät. Yhdessä luokassa oli maalattu Van Goghin yömaisemaa. 25 täysin samanlaista maalausta näkyi kuivumassa telineessä. Jos jotain oli askarreltu, niin kaikkeen askarteluun oli käytetty paperia. Yhtään askartelua ei näkynyt missä olisi sovellettu paperin käyttöä. Esim. meillä paperia tehdään itse, taitellaan, tai käytetään vessapaperirullia, postikortteja tms. askarteluvälineinä.

Erityisopetusta ei varsinaisesti ole. Erityiskouluja paikkakunnalta löytyy yksi. Se on lähinnä tarkoitettu kehitysvammaisille oppilaille. Yksityiskouluun vanhemmat voivat laittaa vammaisen oppilaan normiluokalle. Jos oppilaalla on paljon ongelmia oppimisen suhteen, niin hänet yksinkertaisesti jätetään luokalle. Ajatellaan, että hän ei ole vielä saavuttanut oppimisherkkyyskauttaan. Mietin vaan, että kuinkahan monta kertaa voi jäädä luokalle? Jotkut käyvät jopa kolmatta kertaa samaa luokkaa!

Ruokaa ei koulussa tarjota, mutta oppilaat voivat ottaa evästä/välipalan mukaan. Koulussa, jossa vierailimme oli oma puutarha ja kasvihuone. Koulun kasvattamia kasveja hyödynnetään tarjoamalla niistä tehtyä ruokaa hyvin köyhille oppilaille. Koulussa on noin 25 ruokaa saavaa oppilasta. Ruokaa ostetaan myös muovipullojen kierrätyksestä/keräyksestä saaduilla rahoilla.

Yläkoulussa meno pahenee. Opettajat voivat olla ihan milloin vaan pois (jos vaikka ei huvita just tänään). Tunteja perutaan kesken päivää. Saattaa olla niin, että aamulla on kaksi tuntia, välissä kaksi tuntia peruttu ja sitten taas muutama tunti. Opettajat myös lakkoilevat täällä paljon hanakammin. Kuulin esimerkin siitä, että ensin opettajat lakkoilivat pitkin heinäkuussa alkanutta kevätlukukautta. Neuvotteluissa päästiin johonkin sopimukseen ja yhtenä sovittuna asiana oli, että opettajat saavat kaikilta lakkopäiviltä palkan, kunhan tämän vuoden kevätlomaviiko perutaan. Tästä sitten pillastuivat yläkoulujen ja lukioiden oppilaat ja he menivät lakkoon kevätloman säilymisen puolesta. Loppujen lopuksi siis maksettiin palkka lakkopäiviltä ja oli kevätloma... Myös oppilaat myöhästelevät ja ovat pois koulusta, joskin poissaoloista ollaan aika tiukkoja ja luokalle jäänti uhkaa, jos niitä kokonaisia poissaolopäiviä on liikaa.

Uskomattomin juttu oli kuulla, että LUNTTAAMINEN on ihan tavallista ja jokapäiväistä eikä siihen puututa millään tavalla. Kunnes asia valaistui. Opettajat eivät puutu lunttaamiseen koska oppilaat saavat kokeista hyviä arvosanoja ja heitä pidetään HYVINÄ opettajina. Kirjoitan seuraavaksi toisen blogin opettajista ja heidän koulutuksesta. Siitä sitten ehkä asia vielä enemmän selkenee kun saan sen valmiiksi. Mutta miettikäähän sitä, että jos lunttaaminen on ihan tavallista ns. lukiolaisten keskuudessa ja he saavat kurssinsa suoritettua lunttaamalla niin mitähän se on yliopistossa?

Me vierailimme julkisessa, koulussa numero 37. Koulun nro 37 johtaja, Gloria, oli varsinainen "pakkaus". Hän puhui puhumasta päästyäänkin, eikä oikeastaan antanut meille puheenvuoroa ollenkaan. Meidän espanjankielen tulkin - Marjon, johtaja heti nimesi Margotiksi ja komensi lopettamaan tulkkauksen kesken lauseen, koska hänellä oli vielä asiaa. Käytävillä kävellessä hän kohenteli paikkoja, komenteli lapsia ja hyppyytti koulun opettajia. Hän siis tiesi hyvin paikkansa ja arvonsa. Mutta kyllä hänellä oli myös selkeä näkemys koulun tehtävästä. - Koulutus on pääoma, hän totesikin jossain välissä.

Tämä juttu on kirjoitettu yhdessä toisen Colonian suomalaisen kolmen koululapsen äidin ja meidän suomalaisten espanjan tulkin, Marjo Ristolan kanssa. Tietoja tähän juttuun sain myös alapuolella nimetyiltä paikallisilta ihmisiltä.

Haastatellut:
Julkisen koulun johtaja Gloria Viera Barredo, koulusta nro 37. Koulun on lahjoittanut argentiinalainen Jose Roger Balet Uruguaylle. Oppilaita koulussa on n. 400
Eläkkeellä oleva opettaja Silvia Gelpi, joka tekee opettajan työtä ja tuutorointia eläkepäivinään. Eläke ei riitä elämiseen, joten töitä jatketaan niin kauan kuin jaksaa tehdä. Silvia työskentelee myös espanjan "mamu"-opettajana suomalaisille lapsille.
Espanjaa toisena kielenä opettava Maria Jose

OPETTAJAN AMMATIN IHANUUDESTA SITTEN SEURAAVASSA BLOGISSA JUTTUA!