Sairaanhoitoa

Mulla kävi tuuri, mutta ystävällä ei. Ystäväni pääsi kokemaan uruguaylaista sairaanhoitoa parhaimmillaan kun hänen selkänsä kipeytyi. Minä pääsin mukaan avustajan roolissa. Siitä tämä kertomus.

Ystäväni selkä kipeytyi pahasti. Hän oli jo aikaisemmin käynyt Montevideossa lääkärissä yskityisen sairaalan (Brittish hospital) ensiavussa. Täällä Colonia del Sacramentossa häntä oli lääkitty paikallisessa sairaalassa. Tilan mennessä pahemmaksi hän päätti lähteä käymään lääkärissä uudelleen Montevideossa. Minä pääsin "avustajana" mukaan, koska matka kahden tunnin päähän Montevideoon vaati ambulanssikyyditystä (vastasi lähinnä meidän invataksikyytiä makuu asennossa).

Homma hoitui hienosti sairaalalle saakka. (Olimme siellä noin klo 10.) Hänen lääkärinsä oli kuitenkin sitä mieltä, että hänen pitäisi jäädä muutamaksi päiväksi tarkkailuun osastolle sisään. Lupauduin olemaan hänen kanssaan iltaan asti kunnes hänen miehensä tulee. Ja siitä se runjanssi sitten alkoi...

Ensimmäiseksi tulee toimistovirkailija selvittelemään sisäänkirjautumista (n. klo 11.30). Koska ystäväni ei ollut valmistautunut jäämään sairaalaan oli vakuutusasiat jääneet selvittämättä. Vakuutus kyllä oli mutta miehen työn kautta. Toimistotäti sitä kuitenkin tivasi. - Ennen ei saa sairaalahuonetta, ennen kuin vakuutus on varmennettu, meille sanottiin. Mielestämme asia selvisi siinä vaiheessa kun ystäväni kertoi, että hänen miehensä tulee ennen klo 20 maksamaan 90000 (eli noin 3000 euroa) takuu maksun vaikka vakuutuksen numero ei olekaan vielä selvillä. Jäimme siis odottelemaan huoneeseen pääsyä.

Ystävälläni teki tiukkaa odella huoneeseen pääsyä. Olimme kuitenkin varmoja, että kohta se tapahtuu. Häneltä kysyttiin tarvitsisiko hän jotain kipulääkettä tms. Tässä vaiheessa hän vielä kieltäyti. Tunnin odoteltuamme pyyhältää lääkäri paikalla ja ihmettelee mitä me siihä teemme. Samaan aikaan tule sairaalavahtimestari pyörätuolin kanssa ilmeisesti miemään ystävääni huoneeseen. Niin kuvittelimme. Lääkäri tivaa ystävältäni miksi ei mitään tapahdu, ja haluaako hän lääkettä. Ystäväni kertoo edelleenkin vielä pärjäävänsä ilman lääkettä. Hän häätää hakijan pois ja repii jotain papereita suurieleisesti. Jäämme hieman hämmentyneinä odottamaan hakijan tuloa.

Noin kello kahden maissa nälkä yllättää. Menemme kysymään vastaanottotiskiltä missä on kahvila, jotta minä voisin käydä ostamassa ystävälleni jotain syömistä. MUTTA eihän se käy! Odotusaulassa ei saa syödä. Jos tuskainen ystäväni haluaa syödä niin hänen pitää kävellä kahvioon. Samalla kysymme missä oikein mättää kun huoneeseen hakijaa ei kuulu. Saamme tietää, että koska vakuutusnumeroa ei ole tullut niin ei tule huonettakaan. (Vaikka takuumaksu oli luvattu maksaa omasta kukkarosta.) Siitähän riemu syntyy. Käymme kuitenkin kahviossa ja sieltä tullessamme tapaamme taas uuden toimistovirkailijan joka selvittää asiaa vielä hitaammin englanniksi, että miksi huoneeseen ei pääse. Kummallista asiassa on se, että me molemmat puhumme aika hyvää englantia ja mielestäni ainakin ymmärrämme sitä hyvin. Miten siis ensimmäisen virkailijan kohdalla kaksi ihmnistä ymmärtää asian samalla tavalla (toimistovirkailijoiden mielestä) väärin.

Kello lähentelee jo neljää kun lääkäri ilmestyy paikalle uudestaan ja tivaa miksi ystäväni ei ole ensiavussa makaamassa ja rauhoittamassa selkäänsä. Selviää, että ensiapuun pääsee vaikka vakuutusasiat eivät ole varmennettuja. Meille myös kerrotaan vastaanottovirkailijan kautta, että sitähän he ovat meille koko ajan yrittäneet sanoa. Että menkää ensiapuun ja siellä saa myös lääkityksen. Mun mielestä (ja mun ystävän mielestä) meille ei oltu puhuttu muusta kuin sairaalahuoneeseen siirtymisestä.

Vähän enne viittä tulee sitten taas lääkintävahtimestari viemään ystävääni ensiapuun. Se oli varmasti helpotus, se ainakin näkyi ystäväni kasvoilta kun hän pääsi vaakatasoon. Ensiavussa ei sitten tapahtunutkaan muuten mitään. Ilmeisesti ystäväni sai tipan kautta kipua helpottavaa lääkettä. Hoitajat olivat ystävällisiä ja heitä oli paljon. He kävivät myös usein kyselemässä vointia tai muuten vaan moikkaamassa. Muuten homma meni odotteluksi. Vähän ennen ilta seitsemää tuli tieto, että vakuutusnumero on nyt kirjattu kirjoihin ja kansiin. Ja ystäväni pääsi sairaalahuoneeseen, joka oli kuin hotellissa. Ainoastaan sairaalasänky paljasti huoneen sairaalahuoneeksi. Minibaarikin oli, vaan ei ollut juomia.

Lääkäreiden kanssa homma hoitui englannin kielellä, suurin osa sairaanhoitajista puhui vain espanjaa. Joillakin hoitajilla oli apunaan kännykän käännösohjelma. Ystäväni osaa espanjaa hyvin kun taas minun espanjani on vielä lapsenkengissä. Huvittavaa oli, että hoitajat puhuivat ystäväni "ohi" minulle. Ihan kuin ystäväni olisi ollut niin kipeä ettei ymmärtänyt mistään mitään. Siinä kohtaa ajattelin, että kumpikohan se meistä on kipeämpi jos sairautta mitataan ymmärryksellä :) .

Toinen hauska yksityiskohta oli törmätä hoitajan asuun pukeutuneeseen ihmiseen, joka esitteli itsensä nutriotistaksi. No, mitä se meille sanoo? Molemmat ajattelimme, että se vastaa suomalaista ravitsemusterapeuttia. Asia ei todellakaan ollut niin vaikka hän ruokailusta kyselikin. Hän oli tullut kyselemään mitä ystäväni haluaa valita ruokalistalta syödäkseen.

Opettaja Uruguaylaisessa koulussa

Selvittelen tässä hieman opettajan asemaa Urugualaisessa koulusysteemissä. Aikaisemminhan kirjoitin vierailustamme koulussa, joka oli kokemus sinänsä. Jätin siitä jutusta kuitenkin tarkoituksella pois opettajan ammattiin liittyviä asioita. Tästä tulevasta jutusta en voi väittää, että se on faktaa mutta näin se minulle on selvitetty ja kerrottu.

Opettajaksi pääsee kun vaan haluaa. Moni nimittäin ei todellakaan halua sitä täällä. Varsinkaan yläkoulujen opettajiksi ei ole tunkua. (Huhutaankin, että yläkoulun opettajiksi "päässeet/joutuneet" eivät todellakaan hallitse alaansa.) Opeksi ruvetaan kun on aika mennä yliopistoon. Opettajainstituutti on yliopiston alainen neljävuotinen koulutus. Mutta on olemassa myös vähän alempitasoisia opettajain kouluja. Lähimmät opeinstituutit ja koulut ovat n. tunnin ajomatkan päässä täältä. Paikkakunnilla nimiltään Rosario tai Carmelo. Yläkoulun opettavien osalta koulutus on ehkä meidän ammattikoulun tasoista valmennusta opettajaksi. Täällä on myös julkaistu tutkimus, jossa väitetään, että 40% opettajista on oppimisvaikeuksia. Sehän tosin ei aina kerro koko totuutta taidoista ja vaikeuksien laadusta, mutta jos opella on esim. paha luki-vaikeus niin mitenhän oppilaiden opettaminen oikein sujuu???

Opinnoissa paneudutaan ns. akateemisiin taitoihin, mutta esimerkiksi ei ollenkaan taito- ja taideaineiden opettamiseen. Valmistuakseen opettajaksi tarvitaan yksi kirjallinen koe pedagogiikasta ja didaktiikasta. Koulutuksella kerätään ns. pisteitä. Pisteet taas riippuvat siitä miten onnistut kokeessa. Korkeimmat pisteet ovat 100 pistettä koulutuksesta. Yli 50 pisteellä saa elinikäisen opetusluvan ja mahdollisesti valtion viran. Myös työkokemuksesta voi saada enintään 40 pistettä.

Mielenkiintoista on, että valtion virat julkisissa kouluissa ovat kovin haluttuja ja niistä maksetaan huomattavasti parempaa palkkaa kuin yksityiskoulun opettajille. (Montevideossa tosin ilmeisimmin on yksityiskoulussakin palkat lähelllä julkisen koulun palkkaa.) eli kääntäen ne, jotka eivät saa julkisen koulun virkaa, hakeutuvat yksityiskoulujen opettajiksi. Tämä sama ilmiö on myös sairaanhoitopalveluissa. Yksityisellä sektorilla on paljon huonommat palkat, joten julkisiin palveluihin on tunkua ja yksityispuolelle ikään kuin joudutaan töihin odottelemaan, joskos joskus saisi viran julkiselle puolelle.

Opetussuunnitelma on olemassa, mutta se on hyvin yleisellä tasolla, lähinnä pelataan teemoilla. Eikä opettajilla ole pakko noudattaa sitä. Kuten aikaisemmasta kirjoituksestani koulusta käy ilmi, niin opettajat saavat melko vapaat kädet toteuttaa omat tuntinsa. Eli jos tänään on tokaluokkalaisilla matematiikassa kertotauluja niin huomenna sitten siirrytäänkin desimaalilukuihin. Opettaminen on lähinnä tiedon kaatamista oppilaiden päähän ja sen tiedon oppilaat tunnollisesti kopioivat taululta. Oppikirjoja ei ole.

Opettajan "pitäisi" suunnitella tunnit. Tuntien suunnitteluun vaikuttaa se kuinka "natsi" rehtori on. Jotkut rehtorit käyvät tarkistamassa opettajiensa suunnitelmat, suurin osa varmaan ei. Toisaalta hyvinhän sitä saa tunnit kulumaan kun kirjoittaa jostain kirjasta asiat taululle ja oppilaat sitten tunnin aikana ne kopioivat. Alkuopetus ei ole haluttu ura opettajille, sillä se saattaa leimata open huonoksi opettajaksi jos oppilas ei opikaan esim. lukemaan tai laskemaan.

Koska kaikkien alakoulujen oppilaiden työpäivä on neljä tuntia on se myös sama opettajilla. Siitä he myös saavat palkan. Ei mitään muita lisiä. Se onkin aiheuttanut sen, että suurin osa opettajakunnasta käy opettamassa ensin aamuvuoron lapsen (4h) ja iltapäivällä he muuttavat toiseen kouluun opettamaan iltaryhmän lapsia (4h).
Entäs sitten palkka? Palkka pyöriin 14000 -15000 peson välissä, eli kuukausipalkka yhdestä neljän tunnin työrupeamasta on 452 - 485 euroa. Jos olet ollut n. 30 vuotta virassa voit saada palkkaa 18000 pesoa eli noin 582 euroa. Miettikää! Kuka meistä eläisi kahtatyötä tekemällä noin 1000 eurolla kuukausi? Puolustukseksi ei voin myöskään sanoa sitä, että elinkustannukset ovat täällä halvemmat, KUN NIIN EI OIKEASTI OLE - ainakaan perheelliselle. (Esim. meillä menee kuukaudessa sama rahamäärä ruokakauppaan kun Suomessakin.)

Tämän kaiken alku- ja juurianalyysi, eli kehno koulutus. kehno arvostus ja olematon palkka…. Uruguayssa kyllä ylipäätään keskipalkat eivät yllä ilmeisimmin lähellekään tuhatta dollaria ja täällähän puhtaan aina käteen jäävästä.

Entäs opettajan eläke? Haastattelemani opettaja on tehnyt työtä valtion koulussa 35 vuotta. Nyt hänen eläkeensä on 82% prosenttia maksimipalkasta eli noin 480 euroa kuukaudessa. En yhtään ihmettele, että hän antaa yksityistunteja vielä eläkkeelläkin.

Karnevaalit

Viime perjantaina meillä suomalaisilla oli hieno kokemus saada syventyä vähän tarkemmin Urugualaiseen karnevaaliperinteeseen paikallisen nuoren - Camilo Gomezin opestuksella. Lisäksi saimme uskomattoman esityksen karnevaalissa olevista musiikkilajeista hänen taitavan kitaransoiton myötä.

Nimittäin URUGUAYSSA on maailman suurin LLAMADA eli käännettynä karnevaali. Vaikka oikeasti sana llamada tarkoittaa kutsua, nimenhuutoa tai puhelinsoittoa.

Karnevaaliaika Uruguayssa alkaa tammikuun puolessa välissä ja jatkuu helmikuun loppuun. Kanevaalijuhlinta aloitetaan Uruguayssa aina täältä Colonia del Sacramentosta ja juhlinta jatkuu eri paikkakunnilla viikonloppuisin ympäri maata. Karnevaalit muodostuvat eri ryhmistä (combarsat). Uruguayssa rumpurymä koostuu candombe-rumpusoittajista ja  tanssitytöistä. Karnevaaleihin liittyy oleellisesti ns. erilaisia esiintyviä ryhmiä - candombe (= rumpuryhmä), Murgas (= musiikkiteatteri) ja tablados (= katunäyttämöt).

Candombe on rumpuryhmä, jonka juuret ovat afrikkalaisessa musiikissa. Sillä on omanlaisen rytmi ja tapa soittaa rumpuja (olivathan orjien kädet kahlittuina yhteen). Aikoinaan arfikkalaiset orjat kutsuivat toisiaan rumpujen avulla ja pitivät yhteyttä rumpurytmejä soittamalla - siitä nimi llamada = kutsu. Kulkueessa he kävelevät tietyllä tavalla, ikään kuin tallustaen. Se taas kuvaa orjia kävelemässä kahlittuina kettinkeihin.

Rumpuja on kolmenlaisia chico-, repique- ja piano-rummut. Jokaisessa rummussa on omanlaisensa ääni ja niiden koko on erilainen. Chico-rummun ääni on mielestäni korkea  (kapein rumpu), fepiue-rumpu kuulostaa ns. tavanrummulta ja piano-rummusta (suurin rumpu) lähtee matalampi pauke. Taisipa olla myös niin että jokaista rumpua soitettiin omalla rytmillä sulauttaen se yhteen kokonaisuuden kanssa. Tanssitytöt, jotka tanssivat omaleimaisella tavalla yllyttävät rummuttajia soittamaan paremmin tai nopeammin.

Murga on musiikkiteatteriryhmä murga-rumpuineen, joka ottaa kantaa eri asioihin yhteiskunnassa musiikkiteatterin keinoin (minulle tuli mieleen esim. Peacock esitykset Hesassa). Ryhmä koostuu korkeintaan 14-17 jäsenestä, yleensä miehistä. Esitys kestää tasan 45 minuuttia, ei vähempää eikä enempää. Esityksellä pitää olla selkeästi alku, - ongelma ja, ratkaisu eli lopetus. Ryhmä myös pukeutuu valitsemansa teeman mukaan näyttäviin karnevaaliasuihin ja maalaa kasvonsa.

Karnevaalikulkueen mukana ja melkein jokaisen rumpuryhmän edessä tanssivat värikkäästi pukeutuvat tanssitytöt sekä ns. esiintyvä ryhmä (tablados). Ryhmä koostuu yleensä isoäidistä "La Mama Vieja - vanhasta äidisitä, lakaisijasta" El escobero"(=luuta), joka lakaisee kaiken pahan pois taitelemalla ja heittelemällä värikästä sauvaa ja vanhasta luontaisparantajasta - lääkäristä "El Gramillero", joka perinteisesti pukeutuu mustaan silinterihattuun, frakkiin ja kantaa mustaa vanhanaikaista lääkärilaukkua täynnä parantavia yrttejä. Lisäksi ryhmien edessä kulkevat miehet valtavia lippuja heiluttaen. Lippujen avulla halutaan puhdistaa ilmapiiriä ja tuoda onnea. Kulkueeseen kuuluu myös valtavia kuuta ja tähtiä kantavia poikia. Tämä symbolisoi aikoinaan tähtitaivaan alla tapahtunutta rummutusta ja yhteisöllisyyttä.

Llamadas 2014 / Karnevaalit

Osallistuinpa täkäläisen karnevaalikauden avajaisiin. Karnevaali oli aivan toista kuin olin odottanut - upea ja hieno. Ei toki varmaan mitää kummallista verrattuna Rioon mutta minulle superkokemus asiasta. Nimittäin yleensä täällä saa pettyä uusiin paikkoihin ja asioihin.







En tiedä kuinka monta eri ryhmää ympäri Uruguayta karnevaalikulkueeseen oikein osallistui mutta kyllä niitä riitti. Kulkue aloitti vähän yli yhdeksän kun aurinko oli laskenut ja jatkui loppumattomana ilotulituksena kello kahteen yöllä. Pelkästään upeita asuja, mahtavia rumpuryhmiä ja puolialastomia tanssityttöjä.

Jos halusi, niin pystyi ostamaan istumapaikat Gral. Flores - tien varrelta, joka on ainakin kilometrin pituinen tienpätkä keskellä kaupunkia. Minä olin niin innoissani asiasta, että hyppelin paikasta toiseen, enkä jaksanut kauan paikallani olla. Lyön myös vetoa, että KAIKKI kaupungin asukkaat olivat paikalla nuorimmasta vanhimpaan.

Karnevaaliryhmiä oli tullut ympäri maata. Olihan tämä ensimmäinen karnevaalikauden avaus vuonna 2014. Karnevaaliryhmät myös kilpailivat paremmuudestaan. Ehkä siksi soitto, asut ja tanssi olivat todella upeaa katsottavaa. Kuulin, että Colonia del Sacramenton ryhmä olisi sijoittunut toiseksi.